Maatalouden ja yritysten sopimukset

Omaamme pitkäaikaisen kokemuksen mitä moninaisempien maatalouteen ja yritystoimintaan liittyvien asiakirjojen laadinnassa. Suosittelemmekin, että kaikki merkitykselliset sopimukset laaditaan kirjallisesti. Ihmiset ja olosuhteet voivat muuttua nopeastikin.

Maatiloilla sopimuksia voidaan tehdä esimerkiksi kiinteistöjen tai koneiden yhteisomistuksesta ja niihin liittyvistä oikeuksista ja velvoitteista.  Maatilojen sukupolvenvaihdokseen liittyy paljon verotuksellisia ja muita kysymyksiä missä osaamme neuvoa.

Yritystoiminnan sopimuksissa on usein tarve suojata oikeuksia kolmatta osapuolta kohtaan. Sopimuksin voidaan sopia esimerkiksi kustannusten maksusta, tulojen jakamisesta tai vaikkapa yhtiön osakkaiden toiminnasta tilanteissa joita ei ole määritetty yhtiöjärjestyksessä.

Laadimme kauppa-, lahja- ja vuokrasopimukset ja olemme apuna suunniteltaessa omaisuuden siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Kysy rohkeasti voimmeko auttaa sinua asiassasi.

Tarjoamme seuraavia palveluita maatalouden ja yritysten sopimuksiin liittyen

Omistajanvaihdokset        tiloilla
Osakassopimukset
Yhtiöiden perustamiset
Vuokrasopimukset
Yritysten velkakirjat